Monesti minua ärsyttää se, että vanhemmat kyselee lapselta kaiken. Kaiken. "Lähdetäänkö kotiin?" "Haluatko mennä nukkumaan?" "Söisitkö ruokasi?" "Harjaisitko hampaasi?" "Tekisitkö läksysi?"
"Haluatko syödä hedelmiä tällä viikolla?" "Ostetaanko vaaleaa vai tummaa leipää?" "Ostetaanko pihvejä, makaronia, jogurttia...? "
Jokainen kärryyn päätyvä ostos varmistetaan lapselta...
Toisinaan kaupassa tekisi mieli tarttua hihasta ja kysyä, että kumpi teistä se aikuinen on? Ihan oikeastikko sinä käyt viikon ruokalistan ja ostokset läpi lapsen kanssa? Hänkö teillä päättää, mitä syödään?
Samaan aikaan jossain pohditaan, miksi lapsi ei osaa ottaa ohjeita vastaan. Tai miksi hän olettaa, että hänen pitää päättää kaikki? Ja suuttuu, kun ei saa päättää kaikkea. Määrätä kaikkea.
Meidän kauppareissuilla lapset saavat osallistua ostosten tekemiseen tiettyjen rajojen mukaan. Saatan pyytää jotain hakemaan jotain jogurttia, jolloin saa itse valita, mitä ostetaan. Tai pyydän hakemaan ruisleipää ja sämpylöitä, jolloin saavat valita mitä merkkiä ottavat. Usein kyllä kysyvät, mitä merkkiä tai lajia pitää tuoda. Joskus lapset ehdottavat jotain ostettavaksi ja saatan suostuakkin.. Mutta minä päätän kuitenkin loppujen lopuksi, mitä ostetaan.
On toki joskus ihana antaa vähän löysääkin, pientä erikoishuomiota kauppakaverille tai muuten vain piristystä arkeen, pientä hemmottelua. Okei, ostetaan nyt ne suklaapatukat! Joo, saat ottaa nyt just sitä jogurttia sen ison purkin, mistä SINÄ tykkäät, ota myös sitäkin mitä kaikki syövät.
Syyllistynkö nyt hemmottelevaan kasvatukseen tällä?
Todella usein meillä lasten toiveita kuunnellaan ruokien suhteen kuitenkin. Lapset esittävät toiveita, mitä haluavat syödä ja niitä koitan huomioda välillä. On turhauttavaa laittaa ruokaa, joka jää syömättä.
***
En voi sietää, jos pakotetaan syömään. Maistaa olisi hyvä, mutta pakko ei ole syödä. Ei aikuisetkaan tykkää kaikesta tai suostu syömään kaikkea, miksi lapsen pitäisi? Tokikin moni lapsi kokeilee rajoja syömisen kanssa, testaa miten ne rajat pitää ruokapöydässä.
Meillä ei kysytä haluatko syödä, meillä sanotaan syömään tai ruoka on valmista, tulkaa syömään.
Meillä minun yksi suosikki, maksalaatikko, on tyttöjen mielestä kamalan pahaa. Toisinaan maistavat, toisinaan ei. Enkä pakota! Jos meillä on ruokana perunamuusia ja maksalaatikkoa, niin teen suosiolla tytöille jotain muuta maksalaatikon tilalta. En tiedä onko tämä jonkun psykologin tms. mielestä nyt kamala virhe, mutta kun eivät tykkää, niin eivät tykkää. Eivät kaikki meillä tykkää perunamuusistakaan, mutta sitä sentäs syövät. Hernekeitosta on kaikki oppineet tykkäämään jo.
Meillä todellakin on nirsoa väkeä, harvassa on ne ruuat, joista kaikki tykkäävät kunnolla. Meillä ruokailun sääntönä on useimmiten maistaa ainakin ja näin opetella syömään uusia tai niitä "pahoja" ruokia. Jos ruoka ei maistu, niin sitten syödään leipää. Kuitenkin seuraavaan ruokailuun olisi suotavaa pärjätä.
Kuinka sitte erottaa rajojen testaaminen ja oikeasti paha ruoka?
Jostain lapsesta huomaa eleistä ja ilmeistä, että nyt kokeillaan.. Tahallaan nauvutaan, että on pahaa ruokaa. En syö. Aina samaa pahaa ruokaa..
Toisesta taas näkee, että tämä ruoka on oikeasti pahaa, ihan meinaa oksennus jopa tulla, kun maistaa. Jos lapsi syö normaalisti hyvin, ja yhtäkkiä joku ruoka on pahaa, niin miksi sitä ei voisi uskoa? Hän nyt vain ei tykkää tästä.
Lempi, joka yleensä syö äärettömän hyvin, ei syö lasagnea. Maistaa, mutta ei suostu syömään enempää. En pakota syömään. Tarjoan, mutta kun ei kelpaa, niin ei kelpaa.
Mutta kun ruoka, jota on aiemmin syönyt hyvin onkin muuttunut niin kamalan pahaksi, voisi ajatella, että nyt kokeillaan tarkoituksella saako ruuan jättää syömättä.. Monesti lapsilla "pahaa ruokaa" tarttuu. Kun yksi saakin jättää syömättä, toinenkin kokeilee saako jättää.
Jos paha ruoka korvataan sitten jollain herkulla, niin sehän on suorastaan lahja lapselle. Jos saa pullan perunoiden tilalta, niin seuraava ruokakin on helposti pahaa. Ja seuraava.
***
Minua itseä tympäsee ihan valtavasti se peli, jota aikuiset (jopa kasvattajat päiväkodeissa) käyvät lasten kanssa usein ruuasta. Jos et syö ruokaa, niin olet nälissään seuraavaan ruokaa. Et saa xylitol - pastilleja, jos et syö lautasta tyhjäksi, puolikkaasta lautasesta saat vain yhden pastillin. Leipää ei saa, jos ei ole syönyt ruokaa määrää X, ja toisen leivät vasta, kun koko lautanen on tyhjä. Tai koetaan lapsen syövän liikaa, jolloin hän on aina nälkäinen. Kyllä yksi lautasellinen riittää, kyllä yksi leipä riittää.
Joskus mietin tehdäänkö tulevaisuuden syömishäiriöisiä näillä toimilla..
Oma lapseni kerran eskarista tullessaan lähes itki, kun oli vatsa niin kipeänä. Siellä oltiin painostettu syömään valtavat annokset.
Olen aina painottanut lapsille, että ei ole pakko syödä hoidossa/ eskarissa/ koulussa, jos ei saata. Kunhan syö vaikka leipää siten, että jaksaa.
-Kirsi /Lapsellista arkea
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti