Lähtemisen vaikeus ja temperamenttiset lapset

Keijo Tahkokallion kirja Kotipesän lämpöä etsimässä herätti muutamia muistoja vuosien varrelta ja ajatuksia meidän tavoista. Minä olen kasvattajana aikalaillaan tiukka. Yritän olla auktoritäärinen, hyvä kasvattaja, mutta onnistunko kasvatustyössäni? Lopulliset tulokset kai näkyy, kun kaikki lapset ovat lentäneet pois pesästä.. 

Minun lapset omaavat todella voimakkaan temperamentin erilaisilla mausteilla, ja  kyllä, tunteet kuohuvat välillä ja voimakkaasti. TODELLAKIN! Eräs ystäväni kerran tunnusti aina kauhistelleensa, miten meillä lapset ovat niin "pahan kurisia rääkyjiä". Muutaman kerran hän pääsi todistamaan raivareita mm. kaupassa ja leikkipuistossa. Kun eivät saaneet kaupasta haluamaansa, niin suut selällään huusivat, makasivat pitkin lattioita, potkivat lattiaa tai minua, hyppivät tasajalkaa..  Tai kun piti lähteä kesken kivan leikin, niin sama homma.... Mutta hänen lapsensa olivat ihan erilaisia, tasaisia, rauhallisia ja sopeutuvaisia, kaikki sopi heille. Aina. Kunnes hänkin sai sen vaativamman temperamentin omaavan lapsen... 

***

Toki ikäkausittain toimitaan aina erilailla ja leikki-ikäisten kohdalla olen ennakoinnin kokenut hyväksi vaihtoehdoksi. Siksi sanon usein esim. Kohta lähdetään, ruvetkaa lopetteleen leikkejä tms. Todellakaan se ei aina auta tai edes helpota lähtemistä, mutta olisi julmaa sanoa heti "nyt lähdetään, heti!". 

Kuka nyt oikeasti haluaa tuosta vain lopettaa leikin? Just parhaimmassa vaiheessakin vielä. Ennakoimalla osaavat varautua leikin loppumiseen. Usein isompien pientenkin kanssa ennakointi auttaa ja päästäänkin helposti lähtemään, ihan pienten kanssa ennakointikaan ei tahdo auttaa... On eräänkin kerran lähdetty itkun kanssa, vaikka miten on koitettu ennakoida lähtöä. 

Hankalissa lähtötilanteissa  toki keskustellaan aina ("voidaan tulla uudelleen toisena päivänä" " joo, sinua harmittaa, kun kiva leikki jäi kesken, mutta nyt pitää kuitenkin lähteä kotiin..." ) ja koitetaan siten mahdollisimman helposti lähteä, mutta aina sekään ei auta. Ei etenkään, kun on voimakas luonne, oikein räiskyvän voimaks. Se näkyy ja kuuluu usein kauas. 

Monesti useamman "kohta lähdetään" varoituksen ja "nyt lähdetään" kehoituksen jälkeen tulee se "nyt autoon ja heti!" käskykin. 

Lapset saavat meillä kyllä pettymyksensä ilmaista, harmittaahan se lähteä kivasta paikasta. Harmittaa, jos ei saa haluamaansa lelua. Meillä harmitus näkyy ja kuuluu usein hyvin, ainakin pienempänä. Onneksi nämä näkyvät ja äänekkäät mielenilmaukset loppuvat aikanaan ja tilalle tulee muita tapoja, kuten kielen näyttämistä. 

Lempi on nyt siinä vaiheessa, että alkaa näyttää temperamenttiaan yhä useammin lähtötilanteessa. Hänen kanssaan, kun on vielä niin pieni, ei neuvottelut tai ennakoinnit oikein auta.. Huomion suuntaaminen johonki muuhun auttaa onneksi kohtalaisen hyvin, toistaiseksi. 

***

                Iidalta sain tänään kukkia

-Kirsi