Ei ne kukot pataan päädykkään..

Hirveän nopeaa kesä mennä hurahti ja arki on alkanut. Kiirettä, kiirettä. Kesän kuulumisia vielä: 

Kesän aikana meille on kuoriutunut tipujakin. Iida ja Katariina ovat innokkaita hoitajia. Katariina on vasta tänä kesänä rohkaistunut hoitamaan kanoja ja tipuja enemmänkin. 

Penkki-tipu Iidan sylissä. Muut tiput ovat saaneet nimekseen Lulu, Tyyne ja Kana. 

Jännityksellä odotan onko tiput kanoja vai kukkoja. Kukkojen kanssa ongelmana olisi se, että meille ei mahdu enää yhtään kukkoa lisää. Usein tipuista yli puolet ovatkin valitettavasti kukkoja. Pidän siis peukkuja pystyssä, että nämä kaikki olisivat kanoja. Tuskin kuitenkaan, mutta toivossa on hyvä elää.. 

Tyyne-tipu on rauhallinen. Istuskelee tyttöjen sylissä, olalla ja päänkin päällä. 

Kanoja meillä on ollut jo useampia vuosia. Ja tupuja on kuoriutunut pari pientä pesuetta vuodessa. Alkuun ajattelin, että ylimääräiset kukot syödään, mutta eipä noita ole ilennyt syödä. Ei millään. Kun niitä hoidetaan ja ruokitaan, annetaan nimi, niin tuntuu väärältä syödä ne lopuksi. Tokikin omien kukkojen liha olisi varmasti hyvää ja taatusti lääkkeetöntä jne. Mutta kuitenkaan en raaski. 

Lasten kanoille antaman nimet joskus naurattavat muita. Esim. Köyhä, Teppo, Santos-Eppu, Noupadi, Poni ja Söpsy taitavat olla hauskimpia meidän kanojen nimistä. 

Kanat ovat kyllä mainioita lemmikkejä kuitenkin. Ja onhan ne omien kanojen munat paljon parempiakin! Keltuainenkin on ihan erivärinenkin omien kanojen mukissa, siis kunnolla keltainen. Tokikin varmasti munat saisi halvemmalla kaupasta, mutta harrastukset maksaa.

Alpertti eli Alppu-kukko on komistus. Meidän nuorin kukko, jolla on maailman rumin ääni, mutta on vaan niin söpö. Alppu säikäyttää minut usein öisin, jos nukumme ikkuna auki. Alpulla on järkyttävän rumalla ääni. Kiekumiseksi sitä ei voi sanoa. 

Löytyykö teiltä lemmikkejä? 

-Kirsi /Lapsellista arkea