perjantai 14. tammikuuta 2022

Voi vyöruusu

Olo on yhtä nääntynyt kuin mun ruusuilla. 

Minulle iski ilmeisesti rintatulehduksen laukaisemana vyöruusu alaselkään ja toiseen jalkaan. Argh! 

Alkuun ihottuma meni allergisen reaktion piikkiin ja siksipä en hoksannut aloittaa ajallaan zovirax-voiteen käyttöä tai ottanut sitä tablettia. Ne kun auttaisi parhaiten ensimmäisinä päivinä.. 


Aiemmin olin toki vyöruususta kuullut, mutta en silti tiennyt siitä oikein mitään. On kyllä todella kipeä ja ärsyttävä vaiva. Iho on arka, vaatteet hankaa. Hermokipu on ärsyttävää, tuikkii, kihelmöi, kolottaa jne. Välillä tuntuu ihmeellisiä vihlomisia, polvea kolottaa ja toisinaan tuntuu, että koko polvi muljahtaa irti. Tai lonkka. 

Käveleminen  ja kaikki kyykistely on hankalaa, kun housut hankaa. Makuullakaan ei tahdo saada hyvästi jalkaa. Ja jos ihoon ei satu, niin hermoja nipistelee. Argh! 

Toivottavasti tämä ei kestäisi kuukausia, vaan pääsisin vähällä. Apteekista hain sinkkivoidetta, joka onneksi iho-oireita helpottaa vähän 

Nyt vain saadaan sitten jännittää iskeekö meidän Taimi-vauvalle vesirokko. Isommat meillä ovat saaneet vesirokkorokotteet, mutta en yhtään muista ovatko saaneet yhden vai kaksi. Taimilla olikin neuvolassa käynti ja varalta jo siirsin rokotteet seuraavaan kertaan. Ajattelin, että tällä kivulla ei olisi kiva kannella vatsakivuista kärsivää vauvaa (rotarokote) ja Taimilla on joistain piikeistäkin tullut itkuisuutta. Siihen vielä mahdollinen vesirokko päälle ja mahatauti, niin huh hui. Meillä tosiaan Katariinalla oli mahatautiakin ja senkin tarttumista täällä on jännitetty.. 

Mites sun vuosi on alkanut? 

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Ruokahävikki

Pitkästä aikaan tilasin hävikkiruokaa, lipsahtaa vaan usein herkkuja tilaukseen myös..

En muista oliko edellisillä kerroilla jo tuollainen henkilökohtainen hävikkilaskuri, mutta nyt sen huomasin ja ihastuin siihen. Pieniä ympäristötekoja toki tuo hävikkiruuan ostaminen yksilötasolla, mutta siltikin kiva huomata oma osuus (kuva). 

Tokihan ostan aina kaupoista alelaputettuja tuotteita, niitä vaan ei mistään voi seurata. Enkä aina hyödynnä aleja ympäristösyistä, vaan ihan omaa taloutta ajatellen. Nykyisin ruoka on ihan kamalan kallista, ihan perus kahvipaketinkin hinta alkaa olemaan 5 euron kieppeillä. 

Toki nyt tilaukseen tarttui myös mm. korvispaketteja. Hyviä lahjoja Iidan kavereille. Kaverisynttärit on kyllä myös yksi iso kuluerä, lahjat koitankin usein ostella alennuksesta. Pieni lahjavarasto löytyykin yleensä aina.

Kuvakaappaus fiksuruoka.fi, minun sivut


Fiksuruoan pistejärjestelmä on myös kiva, mm. sivuilla vierailuista ja synttäreistä saa pisteitä. Pisteet taas voi vaihtaa alennukseksi. 

Onko Fiksuruoka.fi sinulle jo tuttu? Suosittelen tutustumaan!

Tämä linkin >> Fiksuruoka.fi << kautta saat ensimmäiseen tilaukseen 5 euron alennuksen. 

Nyt vain pakettia odottelemaan 

-Kirsi