perjantai 25. helmikuuta 2022

Mitä seuraavaksi?

Olen tässä sulatellut viimeaikaisia tapahtumia ja eritoten Ukrainan tilannetta. On ihan järkyttävää, että näin on tapahtunut. Nykyaikana! 

Ihana auringonlasku omalta pihalta kuvattuna sai ajattelemaan, että joillain voi olla ihan toisenlainen näkymä horisontissa. 😢

Ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Euroopan sisälläkin on jännitteitä ja kahtiajakautumista kansan keskuudessa koronarokotteisiin, digitaaliseen tunnistautumiseen, passeihin ja muihin liittyen. Ranskan poliisin kovat otteet mielenosoittajia kohtaan oli järkyttävää katsottavaa joku päivä sitten. Nyt Ukrainan tilanne. Ottawa. Kyllä hirvittää mitä seuraavaksi. 

En ole panikoivaa ja ahdistuvaa tyyppiä, mutta kyllä tosissaan huolta herättää maailman meno ja ennen kaikkea omien lasten tulevaisuus. Millainen on maailma tulevaisuudessa ja millainen on tämä heidän lapsuus. Lähes koko Lempin (3v) elinajan on ollut korona. Koronarajoitukset, maskit, karanteeni, on ollut rakkaat harrastukset tauolla jne. Mitä muistaa ekaluokkalainen lapsuudestaan? Koronan? 

Ja nyt sitten Ukrainan sota. Surua ja huolta tunnen ukrainalaisten puolesta, voi kunpa tätä ei olisi tapahtunut! Ihan pahalta tuntuu 😢 

Miten pieni ja avuton sitä itse onkaan tällaisissa suurissa asioissa 😩

       Lempiä ei tulevaisuus vielä huoleta. 

Lapsiltahan ei toki voi Ukrainan tilannetta ja Venäjän osuutta salata, mutta täytyy varmasti vähän suodattaa, ettei mitään pelkoa lietsovia juttuja kuulisi. 

Mitkäs on sun fiilikset/ajatukset viikonloppuun?

-Kirsi Lapsellista arkea 

tiistai 22. helmikuuta 2022

Syötävän suloista ruusukuosia

Muistan joskus vanhimman tyttären kohdalla vauva vaatteiden olleen jopa vähän tylsiä. Oli punaista collaripukua nalle-kuviolla jne. Pojan kohdalla vielä tylsempää ja synkempää, tummaa sinistä.. Nykyisin osa vauvan vaatteista on kertakaikkiaan syötävän suloisia. 


Nämä Newbien ruusukuosiset vaatteet ovat niin herttaisia.  Taimi sai nämä vauvalahjaksi tädiltään ja nyt ne on vihdoin sopivia! On meillä isommillakin joskus ollut vastaavia ja silloin oli jo minun suosikkikuoseja. 


Olen tässä päivän ihastellut Taimin päällä ollutta tunikaa. 


Pääasiassa lasten vaatteiden suhteen olen kierrättäjä, isommilta olen säästänyt vaatteita seuraaville. Ollaan saatu paljon sukulaisilta vaatteita ja annettu kiertoonkin. Vauvan vaatteet kun ei juuri kulu edes. Mutta onhan ne uutena ihania ja joskus on ihana ostaakin, vaikka ei niin tarvetta olisikaan. Kaupoissa on jos minkälaista mekkoa, röyhelöä ja kuosia tarjolla. Toinen toistaan söpömpää vaatetta. Eli parempi kiertää kaupat kaukaa, niin ei tule heräteostoja. 

Pyrin ihan tosissani ostamaan vain tarpeeseen, mutta joskus tulee lipsahduksia. Parempi kiertää kaupat siis kaukaa! 


keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Lasten harrastus on äidinkin?



On ihanaa, että lapsilla on harrastuksia, mutta ilmeisesti harrastukset ovat meillä myös äidinkin aina vain enemmän. Ainakin ne pitävät minutkin kiireisenä. Joskus tuntuu, että liiankin. Olen aina menossa tukka putkella johonkin päin ja sata asiaa mielessä. 

Tulevan kesänä olen lupautunut ottamaan vastuun perhefutiksesta, nyt kevään vedän vain "treenejä" viimevuotiseen tapaan. Hiukan hirvittää ottaa vastuu koko toiminnasta.. 

Voimisteluseuran johtokunnassa olen ohjaajien  edustajana ja vaatevastaavana. Sen lisäksi naperojumpan ohjaajana, jossa Lempi käy jumppaamassa. 

Jumppareiden vaatelaatikko alimmaisena, seuraavia laatikoita odotellessa... Päällä Katariinan joukkueen varustekassi. Hienosti mankelin alle tungettu, mutta nämä ei onneksi tähän jää. 

Katariinan futisjoukkueessa olen huoltajana, Helena on siellä apuvalmentajana. Iidan joukkueessa olen varajoukkueenjohtaja, päävastuu on onneksi toisella, mutta kyllä siinäkin hommaa riittää... Voimistelun ohjauksia vähensin, kun Taimi-vauva syntyi. Vauvakin vaatii oman aikansa ja täysimetettynä, joka ei pulloa ole nähnytkään, ei ole oikein pitkäksi aikaa voinut jättää hoitoonkaan. 

Katariinan joukkueen pallot. Mm. pallojen kunnosta, treenikassin päivityksestä, ea-laukusta ja liivienpesusta vastaan minä.

Jokisena päivänä on vähintään yhdellä jokin harrastus. Parhaimpana päivänä kolmella. Ei tarvitse miettiä, mitä tekisin ja mihin rahansa käyttäisi 😅 Meillä täällä on harrastukset kuitenkin edullisia, koska pääasiassa kaikki toiminta perustuu aktiivisiin vanhempiin ja kyseisten alojen harrastajiin. 

Helenan joukkueessa taas olen kioskivastaavaksi, eli säilön kioskitavarat ja päivitän ne aina ajantasalle jne. 

Meillä onneksi tytöt ovat myös innokkaita osallistujia harrastustoiminnassa. Iida ja Helena aloittavat valmennushommat perhefutiksessa. Helena on jo ollut monta vuotta telinevoimistelussa apuohjaajana ja kouluttautunutkin siinä hyvin jo. Syksyllä Helena tosiaan aloitti Katariinan jalkapallojoukkueessakin apuvalmentajana. Iida aloittaa mahdollisesti syksyllä telinevoimistelussa apuohjaajana myös. Mielelläni ottaisin Iidat alkuun omaan ryhmään, jossa saisin opettaa häntä myös, mutta syksyn jumppakuviot ovat kyllä vielä auki.. 

Lapset ovat ilmeisesti oppineet ja huomanneet, että vapaaehtoisia ei liiemmin ole harrastuksissa. Ilman aktiivisia moni harrastus loppuisi kokonaan. 

Kyllähän tytöt hyötyvät ahkeruudestaan. Saavat jotain etuja, esim. Seuravaatteita, stipendejä, ilmaisia koulutuksia, ruokailuja yms. Ja ennen kaikkea kokemusta ja  varmuutta, mistä hyötyvät tulevaisuudessa. 

Ja aina on jotain varainhankintaa. Nyt myytiin papereita. Vieläkö sais nämä kuskailtua ostajille...

Helenan ja Katariinan joukkueet ovatkin erityisen ahkerasti nyt tehneet varainhankintaa. Tässä on myyty karkkeja ja sukkia. Leivottu myyjäisiin. Oltu tapahtumia järjestetämässä jne. Monia uusia aluevaltauksia tässä on tullut tehtyä, kun olen organisoinut joulukulkuetta jne.

Tänään taas vaan on sellainen ilta ollut, että mietin onko liian monta rautaa tulessa. Mutta on tässä hyvätkin puolensa. Lapset saavat ja voivat harrastaa mieluisia harrastuksia, näen heidän kehityksen, saan nauttia heidän seurastaan jne. Voin mahdollistaa myös muille lapsille harrastuksia ja iloita heidän saavutuksistaan. 

Iida ehdotti, jos siirtyisi toiseen kaupunkiin ja seuraan voimistelemaan. Oli pakko sanoa, että ei onnistu. Ei olisi mitenkään mahdollista kuljettaa häntä sinne. Siinä menisi kolmena iltana reilu kolme tuntia ja muutenkin tiukka aikataulu jo harrastusten kanssa. 

Toissaviikonloppuna oli oikein ihana pelireissu Katariinan kanssa. Mukana meillä oli Taimi-vauva ja veljen vaimo ja heidän tyttönsä. Kälyn kanssa lenkkeiltiin tyttöjen peliaika ja lopulta käytiin porukalla syömässä. (Peliä ei saatu mennä seuraamaan, koska korona). Tulevana viikonloppuna on Iidalla pelireissu ja hänen bestis lähtee meidän kyydillä peliin, ehkä serkkukin. On ihanaa välillä käydä jossain niin että mukana on vain yksi tai kaksi omaa, Taimi-vauva kun on aina mukana.

Nyt en aio ottaa mitään uutta pestiä itselleni enää. Tässä on jo ihan tarpeeksi puuhaa iltaisin, kun ei nuita tunteja kelloonkaan saa mitenkään lisää. Varmaan voin sanoa ihan tosissani, että lasten harrastukset ovat minunkin harrastus? 

RUUHKAVUODET TOSIAANKIN! 

-KIRSI 

maanantai 14. helmikuuta 2022

Hauska kirja lukemaan opetteleville ja vasta lukemaan oppineille

Meillä ekaluokkalainen tarvii vähän innostusta lukemiseen välillä. Hauskat ja helpot kirjat ovat hyvä lähtöalusta lukuinostukselle. Joskus vain on vaikea löytää sopivia kirjoja, mutta tässäpä on yksi, Kokkiklubi - Siivoushirviö. 

Lukupalat on helppolukuinen kirjasarja lukemaan opetteleville ja vasta lukemaan oppineille. 

Kokkiklubi - sarjan Siivoushirviö oli meillä iltasatuna tänään. Kirja oli todellakin helppoa luettavaa ja kuvitus oli kiva ja tekstiä tukeva. Vois suositella lämpimästi! 

Kirja oli hauska ja varmasti pienten lukijoiden mieleen. Jo alussa kaikkialle leviävä yksisarvisen kakkaa muistuttava pehmis aiheuttaa pientä naurun kikattelua. Suosittelen lämpimästi tätä hassun hauskaa kirjaa! 


Affiliate-linkki merkitty * 

KOKKIKLUBI SIIVOUSHIRVIÖ

Kirjailija: Miina Supinen
Kuvittaja: Anni Nykänen
Ikäsuositus: 6-9 vuotiaat
Julkaistu: 2020
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 60

Siitä vasta soppa syntyy, kun Rosmariini taikoo paikalle siivoushirviön. Kokkiklubi-sarja jatkuu hullun hauskana.

Sarjassa aiemmin ilmestyneet:
KOKKIKLUBI - MAAILMAN PARAS PIZZA
KOKKIKLUBI - AMORIN APULAISET

*Adlibriksen alennuksesta löytyi tämä kirja ekaluokkalaiselle. Hinta oli vain 3,90€! 
Pääsee ostoksille tästä.
Hinta voi muuttua koska tahansa, tätä kirjoittaessa hinta oli vielä tuo. 3,90 euroa.

-Kirsi 

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Joitain kivoja kirppislöytöjä

Mieheni 85-vuotias mummu on innokas kirppiksellä ja kierrätyskeskuksessa kävijä, hän vain harvoin pääsee mihinkään. Ollaan tyttöjen kanssa muutaman kerran isomummua käytetty kirppiksillä ja kauppa-asioilla. Nyt taas yks päivä pyörähdin isumummun ja kahden pienimmän tytön kanssa kierrätyskeskuksessa. Hyvin pikaisesti käytiin, kun ei mummu taho kauaa jaksaa käveleskellä ja kaupassakin piti käydä. 

Muutaman hyvän löydön tein! Lelukuvissa alla oleva automatto meinasi jäädä ostamatta, kun oli tahraisena viety paikalliseen kierrätyskeskukseen. (Mikä järki?) . Kauan mietin ostanko vai en, lähteeköhän puhtaaksi. Hinta oli pari euroa. Päätin lopulta ostaa ja kokeilla saisinko tahrat pois. Heitin maton heti kotona pyykkikoneeseen ja kaikenmaailman myrkkyjä, pyykkidesiä jne perään. Kuudessakympissä pesin, vaikka ohje oli 30 astetta. Ja niin saatiin hieno v
matto Lempin autoleikkeihin, värit toki saattoi haalistua, mutta ainakin on nyt tahraton ja puhdas 😅

Puujuna ja palikoita, kaikki ei ole samaa sarjaa. Kuvasta puuttuu muutamia palikoita jo. Hinta 0,50€

Hauskat tieviitat, jonkun itse maalaamia.  Hinta 0,50€ 
Tiejyrä, Kuormuri ja kartiot yht. 0,70€

Tuo matto on ihana puuvillamatto ja väritykseltään minun mieleinen. En niin niistä kumpipohaisita liikennematoista ole koskaan välittänyt, mutta tämä oli paljon nätimpi 😊

Ja tokihan muutama kirja tarttuu aina mukaan. Hinta tais olla euron kappaleelta.

Ostin kyllä lisäksi Iidalle oikein siistin Umbron treenipaidan, 0,50€ ja
miehelle ostin 6 dvd-levyä, yhteensä ne maksoi 1,80€. 

Mutta tosiaan tuota en ymmärrä, että vaatteita, tavaroita tai mattoja viedään likaisena kierrätyskeskukseen tai kirppikselle. Yäks! Kauan tuota mattoakin mietin, vaikka ei suuresta summasta ollut kyse ja olisin koirille voinut laittaa aluseksi, jos en olisi saanut tahrattomaksi. 

Nuihin tieviittoihin ihastuin, myydäänköhän jossain nuita valmiina ilman maalausta? Olisi kiva maalata omia viittoja.

- Kirsi 

tiistai 8. helmikuuta 2022

Ihana, kallis talvi

Sähkön ja polttoaineen hintojen nousu puhuttaa ihmisiä aina vain enemmän ja enemmän. Enkä suinkaan ihmettele! Hintojen nousu näkyy laskuja maksaessa ja autoa tankatessa, mutta myös enenevissä määrin mm. kaupoissa.

Talvisin jo valaistukseenkin menee paljon sähköä, vaikka koitan muistutella, ettei valoja turhaan pidettäisi päällä. Varsinkin nuoriso saattaa jättää halliin isot halogeenit päälle, vaikka ne kai on osittain jotain energiaa säästäviä. Loisteputkivaloista olisin halukas luopumaan sisällä, ne kun on kuulemma sähkösyöppöjä ja rumiakin. 


Muutama tuttu maanviljelijä on äkissyt esimerkiksi lannoitteiden hintojen räjähdysmäisestä noususta.  Hevosharrastuskin alkaa olemaan monilla jo mietinnässä, kun heinien hinnat hipovat pilviä jopa täällä maalla.

Olin itsekin lentää persuksilleni, kun avasin sähkölaskun. Toki nyt on ollut paljon kovia pakkasia ja nykyisessä kodissamme on enemmän lämmitettäviä neliöitä, mutta 257euroa kuukaudessa sähköön sai muutaman kerran nieleskelemään. Siihen vielä kahdelta kuukaudelta 477 euron sähkönsiirto päälle, niin kyllä otsasuoni paisui uhkaavasti. Tulot kun eivät häävit ole vanhempainvapaalla, eikä muutenkaan matalapalkkasilla aloilla yleensäkään. Onneksi kesäkaudella sähkön kulutus on vähän pienempää, mutta siltikin suuri perhe kuluttaa varmasti paljon sähköä silloinkin. 

Tankilla käynti myös on myrkkyä, bensan litrahinta hipoo kahta euroa. 
Täällä auto on välttämättömyys ja ilman autoa meillä ei lapset esimerkiksi voisi harrastaa mitään. No, mutta osta sähköauto, siihen saa jos mitä tukea ja veroetuja! Mistä siihen rahat, kun eläminen on niin kallista ja kaikki roposet menee ihan tähän arkiseen elämiseen. Sähköautot on hyvätuloisten ja rikkaiden saatavilla. 

Onneksi talvessa on hyviäkin puolia. Lempi on innokas hiihtämään ja ulkoilemaan. Taimikin nukkuu yleensä hyvin ulkona, ainakin mikäli vaunut liikkuvat. 

Sähköautoissa ja nykyisessä sähköistysbuumissa itseäni mietityttää myös sähkön saannin varmuus. Sähkön kulutus kasvaa kokoajan kaikkialla, riittääkö sitä aina kaikille varmasti?

Aurinkopaneleja olen alkanut miettiä ihan vakavissani, mutta on nekin vaan hintavia asennettuna. Huomenna meille tuleekin yksi esittelijä, mutta se raha niihin on vielä hukassa. Paneleilla voisin säästää rahaa keväästä syksyyn, mutta mitenhän pian sijoitus paneleihin olisi maksanut itsenä ja alkaisi tuottamansa säästöä.. No, pitää vielä pohtia ja suunnitella.

Joko bensan ja sähkön hinta hirvittää sinua? 

- Kirsi /Lapsellista arkea 

perjantai 4. helmikuuta 2022

Korona ja Convoy Finland 2022

   Korona, - rokotteet, - passi ja -rajoitteet on hirveän hankala aihe. Ne herättää niin monenlaisia tunteita ja mielipiteitä...

   Minä olen pitkään ollut huolissani Suomen tilanteesta. Koronarokotteet erityisesti on jakanut kansaa kahtia. Minun henkilökohtainen mielipide on, että jokainen saa itse päättää rokoteasiansa, myös koronarokotteen kohdalla. Ihmisiä kuuluu kohdella yhdenvertaisesti rokotuksista riippumatta. 

   En ole ymmärtänyt pitkään aikaan tätä sekavaa tilannetta. Saat mennä töihin koronassa, mutta salille et saa mennä terveenä? Voit vetää baarissa kännit päivällä, mutta et illalla. Koko luokka karanteeniin. Ei, kun ei sittenkään kukaan, vaan luovutaan jäljityksestä ja karanteeneista. Kotitestit annetaan koulusta, eipäs annetakkaan. 

   En yhtään ihmettele, että monen ravintoloitsijan mitta on täynnä ja #avoinnanormaalisti tapahtuman käynnistivät Convoyn kanssa yhtaikaa. Ravintoloiden ja baarien toimintaa on koronan aikana rajoitettu kyllä valtavasti. 

   Sivusta mielenkiinnolla olen seurannut Convoy Finland 2022 mielenilmausta livestriimien kautta. Paljon oli ollut porukkaa liikkeellä. Poliisin arvio oli ollut 700 henkeä, mutta striimeistä kyllä näkyi totuus. Varmaan nollan saa laittaa lukuun perään. Autojen määrää vääristeltiin myös reilusti. Ikävä kyllä, valtamedioihin ei ole tässä uutisoinnissa ollut uskominen. Luulin Suomen median olevan ainakin melkein totuudessa pysyvää, mutta kaikkea muuta näköjään. 

   Livestriimeissä näkyi myös poliisin aggressiivinen käyttäytyminen seisoskelevia ihmisiä kohtaan. Tönittiin, tuupittiin, revittiin jne. ihmisiä, jotka seisoskelivat autojen välissä. Sieltä täältä sattumanvaraisesti otettiin kiinni yksittäisiä ihmisiä. Sekin oli yllättävää, mutta toisaaltaan en ole ikinä ollut mielenilmauksissa tai niiden livestriimejä katsonut, etten tiedä onko tuo ihan tyypillistä..

   Nyt kuitenkin Convoyt aikovat jatkaa omaa mielenilmaustaan ja SaveSote aloittaa myös omansa 5.2.

   Oletko menossa johonkin mielenilmaukseen tai oletko ollut jo? 
    Lelurekka sai hetkeksi uuden asusteen. 

-Kirsi