Erikoisuuden tavoittelua, milloin mennään yli?

Tällainen minun kaltainen peruspulliainen pyörittelee tuon tuosta silmiään ihan jo lasten nimien suhteen. Tänään luin listaa erikoisista lasten nimistä (ihan käytössä olevia nimiä) ja olin oikeastaan järkyttynyt. Sanaton. Pitää olla niin erikoista ja uniikkia, mutta miksi? Toki on paljon kauniita erikoisia ja uniikkeja nimiä, mutta kyllä on ihan kauheitakin. Makunsa toki kullakin. Ja makuasioista ei voi kuin kiistellä. Toivottavasti nimen kantajakin tykkää nimestään. 

Mutta kuka oikeasti haluaisi olla nimeltään Sukka? Tätä ei ole kuitenkaan hyväksytty nimeksi, enkä kyllä ihmette. Tai Marihuana? Voi hyvänen aika! Enkä suinkaan tarkoita, että kaikki uniikit ja erikoiset nimet olisi kauheita. 

Miksi ihmeessä nimen pitää olla niin vaikea, että joutuu varmasti aina ja kaikkialla kirjain kirjaimelta nimensä tavaamaan ja silti se menee väärin? Miksi sen pitää olla niin hirveän erikoinen, eikö se lapsi itsessään ole jo ainutlaatuinen? Tarpeeksi uniikki? 

Tai miksi lapselle annetaan nimi, joka kuulostaa lähinnä koiran nimeltä? Tai muuten vain on todella, todella outo? Ihan kuin joku vitsi, huono väännös jostain nimestä. Lapset ja aikuisetkin osaavat olla julmia. Miksi ikäänkuin tarkoituksella altistaa lapsi kiusattavaksi? 

Toki kansainvälistyvässä Suomessa tulee aina vain enemmän nimiä ja vaikutteita nimiväännöksiin ulkomailta. Ja hienojakin nimiä tulee. 

Omasta nuoruuden ystäväpiiristä löytyi yksi erikoisemman nimen kantaja, ja voi miten hän nimestään sai kuulla. Oli vaikka mitä ihmeellisempiä väännöksiä. Joku aika sitten puhuttiin asiasta ja hän rehellisesti tunnusti, ettei koskaan voi antaa anteeksi tietyille ihmisille. Niin syvältä he häntä silloin loukkasivat. 

Kuvakaappaus Iltalehdestä. 

Milloin mennään yli siinä erikoisuuden tavoittelussa? 

-Kirsi