Meillä isänpäivää juhlitaan kakkukahvien merkeissä totuttuun tapaan. Lapset ovat kortteja tehneet koulussa ja eskarissa. Jotain on ostettukin. Käydään myös pappaa moikkaamassa. Mutta mitään sen erikoisempaa meillä ei ole tiedossa. Ehkä voitais tehdä iskän lemppariruokaa..
Mutta se, mikä meillä on kummastusta herättänyt on se, ettei kouluissa enää tehdä lahjoja, kortteihinkaan ei panosteta. Ei isänpäivänä eikä äitienpäivänä. Onkohan vain meidän koulun juttu? Minä rakastan lasten tekemiä pieniä lahjoja. Mieheni myös. Ja meidän lapset rakastaa tehdä ja antaa niitä meille. Arkenakin.
Iida eritoten harmitteli asiaan ja oli hyvin harmissaan, kun ei ole koulussa tehty lahjaa. Muisteleinaikoja jolloin aina tehtiin se lahjakin. Keksittiin sitten lahjaidea, joka tulee iskälle tarpeeseen. Ja jonka voi tehdä kotona.
***
Tietenkään mikään ei voi sujua helposti. Ompelukone kaiveltiin esille ja Iida hiukkasen kerkesi ommella. Jätti koneen pöydälle odottamaan. Yhtäkkiä kuului suhahdus ja koneesta pukkasi hirveät savut ja käry oli ihan jäätävä. Ei muuta kuin töpseli äkkiä irti ja ompelukone pihalle, jos pian syttyy kunnolla palamaan.
Iida sisukkaana ei tietenkään voinut antaa periksi. Lahja oli saatava valmiiksi. Eipä siinä auttanut kuin lähteä mummulaan tekemään työ loppuun. Millään en olisi jaksanut päivän kuskaamisten ja harrastushommien jälkeen lähteä. Pakkohan se oli. Lahjan tekeminen ja antaminen tuntui niin tärkeältä. Ja se, että lahja piti tehdä itse. Ihana Iida.
Helena jäi sillä aikaan leipomaan kakkua. Miten helppoa jo minulle, kun on innokkaita leipureita ja auttajia.
Mikä se lahja on? Kerronpa myöhemmin..
-Kirsi /Lapsellista arkea
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti