keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Ihana kummituskirja pienille

Roosa ja vaaleanpunainen kummitus kirja sopii mainiosti pienillekin lapsille ja erityisesti alaluokkalaisille. Tämän kirjan avulla kummitukset eivät tunnukkaan niin pelottavilta enää. 

Hiukan epäröin ensin tätä iltasella lukea, mutta yhtään ei lapsia pelottanut. Olin varma, että herkästi pahoja unia näkevällä tämä tulisi uniin, mutta eipä tullutkaan. Tykkäsivät vain ja varmaan mielellään ottaisivat meillekin oman kummituskaverin. 

Kirjaan on hienosti piilotettu myös opettavaista sävyä toisten tunteiden huomioon ottamisesta. Kirjojen avulla lapset oppivat empatiataitoja muun muassa. Siksipä lukeminen lapsille kannattaa aina. 

Vaikka kirjassa on paljon sivuja ja tekstiäkin ihan lukea asti, on tarina niin kiva, että meillä tätä on 3-vuotiaalle luettu jo monena iltana iltasaduksi. Isommatkin ovat tykänneet tätä kuunnella ja lukea. Kuvitus on ihanan lempeä ja selkeä. 

Affiliate-linkki merkitty * 

             Kirja saatu kustantajalta 

ROOSA JA VAALEANPUNAINEN KUMMITUS


Teksti ja kuvat: Rosario Garcia Gil
Kustantaja: Haamu Kustannus
Sivumäärä: 69
Julkaistu: 2017

Hitaasti Roosa kävelee käytävään, jossa vanha kaappikello seisoo. Silloin hän näkee jotain, joka saa hänet pysähtymään. Jokin leijui kellon edessä. Ja se jokin tuijottaa Roosaa.

Roosan perhe on muuttanut vanhaan, kauan asumattomana olleeseen taloon.
Talon vanhat esineet kiehtovat Roosaa ja tavaroiden tutkiminen on Roosan mielestä yhtä seikkailua.
Parasta Roosan mielestä on oma vaaleanpunainen huone vanhoine tavaroineen. 
Vanha kaappikellon on rikki,mutta joka yö Roosa kuulee kellon lyövän kaksitoista kertaa. Ensin se pelottaa, mutta kaappikellon ansiosta Roosa löytää uuden ystävän, vaaleanpunaisen kummituksen.

Oman kirjan löydät * tästä

Kirsi / Lapsellista arkea 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti