torstai 31. joulukuuta 2020

Uusi vuosi ja uudet kujeet(ko?)

Affiliaite-linkki merkitty*

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Joulusta kun toipuu saakin jo uutta vuotta juhlia. 

Meillä uuden vuoden vaihtumista juhlittiin rauhallisesti kotosalla raketteja ampuen, hyvin syöden ja pelaillen. Juhani kävi kavereita moikkailemassa, mutta harvoinpa nuo teinit taitaa enää kotona viihtyä.. 

Joulupukki toi Iidalle hauskan palapelin, 350 palaa ja palapelin paloja oli kolmessa eri koossa. Palapeli on tilattu * Martinexilta. Tämä palapeli kasattiin tyttöjen kanssa illalla. 

Illan ohjelmaan kuului myös Monopoli pelaamista. Loputtomiin jatkuva peli tulee usein lopetettua kesken, niin myös tänään. Mutta kivaa oli! 


Ennen tuli aina tinat valettua, mutta se on jäänyt pois. Jonkun korvaavan vois kyllä keksiä, mutta sokerin käryttäminen ei innosta.

Uusi vuosi ei näillä näkymin juurikaan uusia kujeita minulle tuo. Sen verran tuossa lupauduin, että alan pitämään perhefutista (lapsi-vanhempi), kunhan saadaan taas harrastaa. Nyt meillä vain valitettavasti kaikki harrastustoiminta on tauolla, koska korona. Täällä on ollut jo kauan harrastukset tauolla.

Yllättäen (huomaa sarkasmi) innokkaita vanhempia ei löytynyt tähänkään  harrastukseen vetäjäksi. Ilmaiseksi. Lupauduin, kun samalla voidaan käydään Lempin kanssa Perhefutiksessa. Sama homma tahtoo olla täällä kaikessa harrastustoiminnassa. Varmaan kaikkialla?

Jotenkin tuntui 2020 vuosi sujahtaneen ohi silmissä. Vuodelle aiotut tavoitteet siirtyivät uudelle vuodelle. 

Mitä sun uusi vuosi tuo tullessaan? 

-Kirsi / Lapsellista arkea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti