Menettämisenpelko ja kauhukuvat vaivaavat minua usein. Nyt kun taapero, ensimmäistä kertaa elämässään, on sairaana herään yölläkin kauhuissani katsomaan, että kaikki on kunnossa. Vaikka vieressä nukkuu ja pääasiassa näin sairaana ollessa tissi suussa, säpsähdän silti hereille sydänkurkussa. Monta kertaa yössä. Vähän väliä.
Pieni potilas jaksaa innostua kirjoista kovassa kuumeessakin.
Perhepeti, ainoa vaihtoehto minulle
Aikaisemmin saatoin yöt valvoa lähes läpi sairaiden vauvojen takia, kun en uskaltanut nukkua ja vauvoja koitin pinnasängyssä nukuttaa. Perhepeti onkin meillä ollut oikeastaan ainoa vaihtoehto hyville yöunille, kuvittelen herääväni hätätapauksessa. Näin tuskin oikeasti on, kun olen niin sikiuninen, mutta silti luulen niin. Tai haluan uskoa niin.
Pinnasängyssä, jos lapset ovat nukkuneet, en ole itse saanut nukuttua, vaan kokoajan kuunnellut hengittääkö se vai ei. Noussut tarkastamaan, välillä pitänyt vähän tuupata, että hengittääkö se nyt varmasti? Kuunnella. Seurata nouseeko rintakehä. Kokeilla onko lämmin. Muutaman kerran tempaissut syliin, kun on muka ollut sinisenä hengittämättä..
Mutta vauvan vieressä nukkuessa olen yleensä saanut hyvin nukuttua, kuopus nukkui jo synnärillä vieressä. Muita olen koittanut pinnasänkyihin nukuttaa jonkun aikaa..
Ja kun puhelimeen ei vastata...
Teinikin kun ei yhtenä yönä vastannut puhelimeen, olin jo lähes soittamassa poliisia, palokuntaa, armeijaa ja kaikkia mahdollisia etsijöitä. Näin jo mielessäni, miten makaa ojan pohjalla pyöränsä kanssa oltuaan kolarissa tai onkin mennyt muualla mihin sovittu, ja sattunut jotain tms. Mietin lähdenkö etsimään, soitanko kavereille ensin, vai mitä teen!? Miestä olin jo menossa herättämään, kunnes soitti takaisin. Onneksi! Eikä ollut ainoa kerta..
Inhoa sitä, kun lapset tai puoliso ei vastaa puhelimeen, vaikka useamman kerran koitan soittaa.. Sitten alkaa paniikki hiipiä.. Mitä nyt on sattunut!? Miksi se ei vastaa!? Onkohan se hengissä!? Entä jos on jäänyt auton alle, saanut sairaskohtauksen, metsästysonnettomuus..??
Eikö lapset voisi kasvattaa jossain steriilissä kuplassa, eristettynä ulkomaailmasta? Pehmustaa pumpulilla, jotta säästyisivät kolhuilta?
UNI
Näin vuonna 2010 unta, jossa etsin vauvaani. Nakkelin sängystä peitot ja tyynyt lattialle, herätin mieheni raivona, että nukkuu vauvan päällä. Pengoin sängyn alustaa, laskin sängyssä nukkuvia lapsia, kunnes mies sai minut sen verran tolkkuihini, että tajusin ettei meillä vauvaa ollut.
Ainoa uni, jonka muistan kunnolla noinkin pitkän ajan takaa. Varsinkin ne tunteet siinä unessa. Ugh! Vieläkin puistattaa.
Onko kukaan muu yhtä hysteerinen?
-Kirsi /Lapsellista arkea
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti