Monesti, todella monesti, pyörittelen silmiäni monien kasvatusohjeille. Kuinka lasta ei saa komentaa, ei- sanaa ei saa käyttää, ei saa määräillä, käskeä tai kieltää. Kuinka lapsen pitää olla mukana päätöksiä tehdessä, ei saa tuottaa pettymyksiä, kuinka lapsen mielipide kysytään joka asiassa, kuinka lapsi itse saa päättää mitä tekee ja milloin tekee..
Esimerkiksi. Minun korvaan särähtää aina, jos vanhempi kysyy jokaista ostosta tehdessä, ostetaanko tätä? Haluaisitko syödä tätä? Kyllä meilläkin lapset toki saavat esittää toiveita, mutta vanhemmat päättävät ostetaanko ja mitä. Lapset voivat kaupassa esittää toiveen jostain jogurtista ja minä päätän ostetaanko sitä.
Joskus on kauppa raikunut, kun en ole ostanut haluttua lelua tai karkkipussia, mutta voi voi. Aina ei voi saada mitä haluaa! (Kuulostaapa kylmältä, toki lohdutellaan. "Nyt ei osteta karkkia, koska ei ole karkkipäivä..." "Joo, olisit halunnut, mutta nyt ei kuitenkaan osteta.." Voi muru, sua harmittaa nyt.." Jne). Ruokalistaa tehdessä lapset saavat esittää toiveitaan, pitkässä listassa huomioin kaikkien kaikki toiveet, mutta ei voi olla pizzaa, hampurilaisa, hodareita ja ranskiksia joka päivä. Kerran kuussa kyllä.
Takakannesta
"Kirjassa psykologi Keijo Tahkokallio lähestyy vanhemmuutta siten, että rajojen asettamisella lapselle annetaan hänen kykyjensä mittainen itsenäisyys. Tahkokallio puhuu onnistuneesta oppositiosta, jossa aikuinen kykenee voittamaan rakkauden hengessä.
Suomessa annetaan lapselle jo varhain liian suuri itsemääräämisoikeus. Lapsi joutuu huolehtimaan itse itsestään. Lapsi tulkitsee vaistonvaraisesti, että hänessä on jotain vikaa, ja sen vuoksi hän ei kelpaa vanhemmilleen.
Kodin pitää muistuttaa linnunpesä, josta poikaset päästetään vasta kun siivet kantavat. Lisäksi tarvitaan lämpöä, huolenpitoa ja rakkautta.
Rajojen asettamisesta ja ylityksestä syntyy usein tahtojen taistelu. On suuri virhe pyrkiä asettamaan rajoja yhdessä lapsen kanssa. Vanhempien on hyvä harjoitella yhteispäätäntää lasten kanssa rajan sisäpuolella, mutta rajoista ei voi neuvotella. Rajakahakoita kirjassa kuvataan antamalla runsaasti käytännön esimerkkejä."
Muutamia mielipiteitä ja omia poimintoja kirjasta..
Aivan ihana, suorastaan loistava kirja, joka vahvistaa omia ajatuksiani ainakin lasten kasvatuksesta. Rajoja ja rakkautta pitää olla. Vapauksia sopivassa suhteessa. Ne tärkeät matsit rajojen pitävyydestä täytyy käydä, ja niistä pitää voittajana selvitä.
Tahkokallio on eritellyt kirjassaan neljä kasvatuksen tyylisuuntaa. Muutenkin kirja on täynnä hyviä vinkkejä ja juttuja. Parhaita kohtia luin miehelleni ääneen.
EI RAJOJA, EI RAKKAUTTA
Laiminlyövä kasvatustyyli. Esimerkiksi. Lapsi menee omia aikojaan nukkumaan, joskus yllättäen vanhemmat saattavat ennalta arvaamattomasti suuttua siitä, että lapsi ei olekkaan nukkumassa. Tämän kasvatustyyli lapsella on alttiutta itsetuhoiseen käyttäytymiseen, masennukseen ja väkivaltaan...
RAKKAUTTA MUTTA EI RAJOJA
"Hemmottelevassa" kasvatustyylissä vanhemmilla on vähän tai ei ollenkaan vaatimuksia rajojen noudattamisesta. Ollaan herkkiä lapsen tarpeilleen ja tunnetiloilleen sekä osoitetaan paljon huomiota. Ei vaatimuksia, vain toiveita. Syyllisyyttä tuottavaa kasvatusta, vanhempiin ja toisiin ihmisiin ei voi luottaa ja turvata.
RAJOJA MUTTA EI RAKKAUTTA
Vanhempien sana on laki, ei oikeutta vastustaa. Lapsella ei oikeutta ilmaista negatiivisia tunteita tai protestoida.
RAJOJA JA RAKKAUTTA
Selkeät vaatimukset, joita myös noudatetaan. Lapsen tarpeisiin ja tunnetiloihin kiinnitetään huomiota ja ne sallitaan. Myös ne protestit ja raivarit. Tässä kasvatustyylissä pidetään rajoista kiinni ja lapsi turvavyöhykkeellä rakkaudella.
Tahkokallio summaa kirjassaan muun muassa näin " Laiminlyövä kasvatus, jossa lapsi hylätään, ja hemmotteleva kasvatus, jossa lapselle annetaan liian varhain liian suuri itsenäisyys, ovat suomalaisten lasten pahoinvoinnin todelliset lähteet."
Vahva lukusuositus tälle kirjalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti