lauantai 25. huhtikuuta 2020

aikakauslehtiviikko ja otsonikato

Nyt on vietetty aikakauslehtiviikkoa, linkin takaa pääsee vielä tutustumaan ilmaiseksi useisiin aikauslehtiin hetken ajan. Itse luin yhtenä yönä jopa Hevoshullu, lapsuuden lempilehteä. Tuntuu, että on niin paljon kaikenlaisia teemaviikkoja ja päivä, ettei perässä pysy.

Lenkkeilyä luonnonrauhassa. Katariina on oppinut niin hyvin ajamaan pyörällä, että ajelee jo pahasilla metsäteillä. 

Nyt kannattaa muistaa aurinkorasvat. Otsonikatoa on pyörinyt viimeaikoina Suomenkin yllä ja uv-säteilykin on ollut jo sellaisissa lukemissa, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää. Ja hyvillä suojakertoimilla. Yritin ennusteita pidemmälle ajalle otsonikadon pyörimisestä katsella, mutta ei nyt löytynyt. En varmaan osannut katsella oikeasta paikasta. Otsonikadosta on kuitenkin mainintaa vähän siellä ja täällä (mm. Ilmatieteenlaitoksen sivuilla), jokunen artikkelikin on ollut viimeaikoina luettavissa. 

Aurinkorasvoista on aina keväällä ja kesän alussa paljon juttua. Meillä käytetään fysiologisia aurinkovoiteita. Itse olen tykännyt paljon mm. Eco Cosmeticin aurinkorasvoista, joka on ekologinen tuote (on ihan sertifioitu). Fysiologiset aurinkorasvat tekevät ihon pinnalle suojan, kun taas kemialliset aurinkorasvat imeytyvät ihoon ja vaikuttavat ihon sisällä. Tämä ei ole minun osaamisalaa, mutta vuosia sitten luin aiheesta paljon juttuja, ja sen jälkeen olemme pyrkineet aina käyttämään fysiologiseen suojaan perustuvia aurinkorasvoja. Kannattaa tutustua aiheeseen, jos ei ole ennestään tuttu. 

Meillä osa lapsista on punatukkaisia ja osa taas todella vaaleita, aurinkorasvaa siis kuluu reilusti. Koitan aina huolehtia, että muistasivat rasvata kunnolla. Vaikka ekologiset rasvat, jotka siis ovat myös fysiologisia, ovat kalliimpia, niin satsaan mielelläni tähän. Kemikalikuorma, mille altistumme on ainakin hippusen pienempi näiden aurinkorasvojen avulla. Kaikki fysiologiset rasvat eivät ymmärtääkseni ole ekologisia kuitenkaan. Sertifioinnin avulla voit olla varma, että tuote on myös ekologinen. 

Vaikka tässä koitan kovasti kuntoilla, niin sorruin taas tilaamaan ** fiksuruoka.fi stä vähän herkkuja muun muassa. Vaikka nyt kova kuntoilubuumi onkin, niin silti meillä kyllä herkutellaan. Karkkipäivä on ja pysyy. Ihanasti tytöt etenkin ovat innostuneet lenkkeilemään. Tänään saivat valita tehdäänkö pizzaa vai käydäänkö lenkillä, kun aika ei molempiin riittänyt. Lenkkeily vei yllättäen voiton.
** saat 5 euron alennuksen linkistä, jos teet ensimmäisen tilauksen ja minä saan yli 30 euron tilauksesta 500 pistettä. 

Joko olet ottanut aurinkorasvat käyttöön? 

-Kirsi/Lapsellista arkea 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti