keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Kuinka sinä jaksat tänään?

Pieni rakas ihmettelee avaraa maisemaa. 


Huolestuneena olen lukenut ahdistuksen ja perheväkivallan kasvusta korona-aikana. Nykyinen tilanne tuntuu ahdistavan joitain todella kovasti, joillain arki on rankkaa ja ollaan ihan jaksamisen äärirajoilla. Esimerkiksi Ilta-Sanomien mukaan Ranskassa on perheväkivaltatapaukset kasvaneet yli 30 prosenttia viikkossa. Suomessakin yhteydenotot lähisuhdeväkivallan takia ovat lisääntyneet Nollalinjan ja Naisten Linjan mukaan. Poliisikin oli kommentoinut kotikeikkoja olleen tavanomaista enemmän viikonloppuna. Pelkään pahoin tilanteen pahenevan vielä, kun ravintolat ja pubit sulkeutuvat kokonaan.

Malesiassa perheväkivallan lisääntymisen syntipukeiksi nousi naiset. Grönlannin pääkaupungissa alkoholin myynti kiellettiin mm. lasten suojelemiseksi. Ilmeisesti sielläkin on ollut enemmän perheväkivaltaa kuin aikaisemmin, vaikka juttuja lukiessani järkytyin Grönlannin lasten tilanteesta ylipäätään. Alkoholin myynnin kieltämisellä en kuitenkaan usko olevan suuria vaikutuksia Suomessa, tai epäilen kotivarastojen täydentämisen alkavan, jos hallitus tällaista edes ehdottelisi.. Tai kiljujen, sahtien yms valmistaminen yleistyisi..

Muutamia auttavia numeroita keräsin tähän. Jos sinulla, perheenjäsenelläsi tai ystävälläsi on vaikeaa, niin rohkeasti ottamaan yhteyttä auttaviin tahoihin.

Tokikin 112 on se numero, johon pitää soittaa akuutissa tilanteessa.

SPR: 0800 100 200
SPR:n palveleva puhelin auttaa koronavirusepidemian aiheuttamiin huoliin ja murheisiin.  Maksuton.

NOLLALINJA: 080 005 005, päivystää 24/7

NAISTENLINJA 0800 02400
(ma-pe klo 16-20)
Chat auki verkkosivuilla ti-to klo 17-19

KRIISIPUHELIN
MIELI RY
P. 09 2525 0111
Päivystys 24/7 Suomeksi

RUOTSINKIELINEN LINJA, Kristelefon,
päivystää numerossa 09 2525 0112
ma, ke klo 16.00-20.00 sekä ti, to, pe klo 9.00-13.00

ARABIANKIELINEN LINJA, myös englanniksi
päivystää numerossa 09 2525 0113
ma, ti klo 11.00-15.00, ke klo 13.00-16.00 ja 17.00-21.00 sekä to 10.00-15.00

Puhelun hinta on liittymäsopimuksesi mukainen (pvm/mpm). MIELI ry ei peri asiakkailtaan puhelumaksuja.

Kriisipuhelimen lisäksi kriisiapua saa nettipalvelussa ja chatissa.
(SEKASIN-CHAT ja TUKINET)

Päihdeneuvonta (Ehyt ry)
p. 0800 900 45
Päivystys:
maantaista sunnuntaihin klo 0–24

Maksuton neuvontapuhelin on auki jokaisena päivänä vuorokauden ympäri. Päihdetyön ammattilaiset vastaavat ja auttavat.

ehyt.fi/fi/paihdeneuvonta


Lasten ja nuorten puhelin (Mannerheimin Lastensuojeluliitto)
p. 116 111
Päivystys:
arkisin klo 14–20
viikonloppuisin klo 17–20

Puhelin on avoinna jokaisen päivänä ja puhelut ovat maksuttomia (eivät näy laskussa). Puheluita ei nauhoitetta ja voit esiintyä nimettömänä.


Vanhempainpuhelin (Mannerheimin Lastensuojeluliitto)
p. 0800 92277
Ma-Ti 10-13 ja 17-20
Ke 10-13
To 14-20
Palvelu on maksutonta. Myös chat löytyy.
Pääsiäisenä 10.-14.4.2020 puhelin ja chat ovat kiinni.


Tsemppiä kaikille tähän poikkeukselliseen aikaan! Kysyppäs vaikka ystäväsi kuulumisia ja jaksamista tänään?

Ps. Minulle saa lähettää sähköpostilla kuulumisia :) 

-Kirsi/Lapsellista arkea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti