perjantai 13. maaliskuuta 2020

Kävelevät mainokset



Jännä kuinka teini-iän kieppeillä tulee vahvasti esille merkitietoisuus. Täällä yksi suosituimmista merkeistä nuorisolla on Adidas. Välillä Juhanikin kävisi Adidaksen mainoksesta suorastaan. 



Alakoulussa, pieni sivukylän koulu, lapset pukeutuvat hyvin vaapaasti. Ei väliä onko housunpolvi rikki, mikä merkki tai onko kuluneet tms. Vuosia sitten Juhania kielsin menemästä kouluun housuilla, joissa oli reikä polvessa. Ylireagoin kuulemma, joltain kaverilta puuttui puoli lahetta. Yks pikku reikä ei kuulemma haitannut yhtään mitään. Toista se on nyt. 

Usein viikattujen pyykkien pino näyttää tältä. Adidaksen valkoiset raidat tahtoo meillä ainakin tummua, aina välillä saa valkaista raitoja. 

Nykyisin tilanne vaatteiden suhteen on ihan toinen. . Vaatteet pitää olla justiinsa mieleiset, tai tiettyjä merkkejä. Ei kelpaa lahjaksi saatu paita, vaikka kuinka koitan maanitella. Ei vaikka maksaisin, päälle ei mene. Ei vaan kelpaa. Toisaaltaan merkkituotteet kyllä kestääkin paremmin, esim. lenkkarit. Aikaisemmin ostin usein nuukuuksissani halpoja lenkkareita Juhanille, mutta kun niitä sai jopa parin viikon välein ostaa päätin kokeilla kestäiskö merkkikengät paremmin. Ja siis ihan totta, lenkkarit kesti  pahimmillaan VAIN 2 VIIKKOA. Adidakset olen todennut kestäviksi!



Stadium on ollut luottokauppani, kohtuuhintaan Adidasta ja muita urheiluvaatteita, kenkiä yms. Ja etenkin kun minä vielä tykkään kaikista bonus-jutuista. Stadiumista tilasinkin Juhanille Adidaksen lenkkaritkin (se poikkeus mun shoppailulakossa).
Reppujenkin pitää olla Adidasta, mutta ihmeen hyvin ne onkin kestäneet. Minun (kuvassa) Adidaksen reppu on jo useamman vuoden takaa. Ennen sai olla useamman repun ostamassa vuodessa lapsille, nyt on kestänyt ihmeen pitkään Juhaninkin reppu.


Adidaksen hupparit ovat myös yllättäneet positiivisesti, joissain muissa merkeissä pesukulumaa tulee heti, mutta Addut on säilyneet siisteinä!


-Kirsi / Lapsellista arkea 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti