tiistai 24. maaliskuuta 2020

etäopetus 6.päivä, lihapullia ja suklaapalloja

Tänään oli jo pientä tympääntymistä kotona opiskeluun ja oleiluun liittyen.. Iidan uskonnon läksyn yksi tehtävä oli niin vaikea, että en itsekkään tiennyt. Edes Google ei auttanut. Opettajalle pitikin laittaa viestiä, ettei tiedetä. Noloa! Muuten tehtävät sujuivat hyvin, joskin narina ja marinan säestyksellä. Lenkilläkin meinasi mennä tappeluksi, mutta toisella yrittämällä ja vähemmällä porukalla onnistui jo paremmin. Itsekkin pääsin ihan kunnolla lenkille hölkkäämään ja kotona vähän lihaskuntoa päälle. Tytöt ovat niin paljon leiponeet viimeaikoina herkkuja, että ihan pakko vähän välillä jo liikkua reippaammin.
***
Ruokaa saa olla ihan jatkuvasti tekemässä, tänään ajattelin huomisenkin ruokaa ja tein reilusti lihapullia ja murekkeen. Usein muulonkin koitan tehdä niin paljon että voi lämmittää tai jatkojalostaa ruokaa.. Monesti ihmetystä on herättänyt meidän tapa tehdä lihapullia, meillä ei laiteta korppujauhoja tai mitään sellaista. 

Minun lihapullaohjeeni on tällainen.

Jauhelihaa
Suolaa
Kanamuna
Jauhettua maustepippuria
Pihvimaustetta (Prima-Mausteet)
Sipulia

Sipulin, mausteet ja kanamunan heitän yleiskoneeseen ja soseutan sen tasaiseksi liemeksi. Liemen kaadan jauhelihan sekaan, sekoitan hyvin. Sitten vain lihapullia pyörittelemään. Pullat paistetaan noin 200-225°C sen verran että pinta on rapea ja ruskettunut.

Katariina pyörittelee lihapullia apuna. 

Tänään jauhelihaa oli varmaan 2-3 kiloa ja mausteita laitoin ihan ruokalusikallisia yhteensä, kanamunia ja sipulia laitoin myös useamman. Mitään tarkkaa ohjetta en ole koskaan kirjoittanut, kun lihan määrä vaihtelee. Samalla ohjeella tulee myös meillä lihamureke.

Tällaisen mössön kippaan jauhelihan sekaan. 

***

Talvi vaatteiden läpikäyminen on myös aloitettu, siitä lisää myöhemmin. Pikaisella silmäyksellä vain muutamia hankintoja pitäisi tehdä.Reiman verkkokaupassa on varaston tyhjennys käynnissä ja hyvät alennukset. Nyt alennuksessa on esimerkiksi* 3 in 1 - takki, joka on ollut meillä todella tykätty. Monikäyttöisessä takissa on irrotettava vuori. *Trivor-haalarin tilasin Lempille välikerrokseen ja autoiluun kevyemmäksi puvuksi. Ulkoiluun päällikerrokseksi tilasin vedenpitävän *Kuiskaus-haalarin, pinkkinä toki :) Näitä odotan lähipäivinä saapuviksi.

Itse tykkään ostaa vaatteita pitkällä tähtäimellä, eli nyt jo tytöillä on kaikilla ens talveksikkin takit/haalarit.. Muutamat toppahousut pitäisi etsiä kyllä vielä Iidalle ja Katariinalle. Katariinallehhan tilasin jo aiemmin Reiman haalarin eskaria ajatellen. Tykkään paljon vaatteista, joissa on hyvät ominaisuudet ja Reiman vaatteet ovat kyllä olleet loistavia! Onhan ne toki aika kalliita, mutta alennuksistakin välillä löytää todella hyvin.

***

Ja alla osa syy rivakampaa lenkkeilyyn ja kuntoiluun, toki eiliset korvapuustit ja toissapäiväiset suklaamuffinssit vielä lisäksi... Kivasti kunnon liikunta antaa lisää virtaakin. 

Iidan tekemiä suklaakaurapalloja

Suklaakaurapallot, noin 20 palloa

2 tl vaniliinisokeria 
3 dl tomusokeria 
8 dl kaurahiutaleita 
5 rkl kaakaojauhetta 
4 rkl kahvia 
150 g margariinia 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata margariini, sekoita sula margariini ja kahvi kuiviin aineksiin. Pyörittele palloja ja laita ne jääkaappiin jähmettymään. 

-Kirsi / Lapsellista arkea 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti